UUUSIA TUOTTEITA SAAPUNUT! TUTUSTU.
Myymälät Ostoskori
Bob Maresca

Bob Maresca

Chairman of the Board

Bob Maresca on luonut uraa Bosella yli kolme vuosikymmentä ja vuodesta 2013 lähtien hän on toiminut Bosen hallituksen puheenjohtajana. Bobin lukuisiin työkuviin Bosella on lukeutunut toimet Bosen toimitusjohtajana, Bosen kodin elektroniikan osaston päällikkönä ja varatoimitusjohtajana sekä Bosen Noise Reduction Technology Groupin pääjohtajana. Hän aloitti yhtiön leivissä vuonna 1986 Bosen autoteollisuuteen liittyvän Project Sound -jousitushankkeen erikoistutkijana, jonka jälkeen hän jatkoi ohjelman teknillisenä johtajana vuonna 1996.

Bobilla on useita patentteja edistyneiden ohjausjärjestelmien, elektromagneettisten aktuaattoreiden ja anturiteknologian alalla.

Ennen Boselle siirtymistä Bob työskenteli tutkimusinsinöörinä Philipsin laboratorioilla ja Hewlett-Packardin tieteellisten laitteiden osastolla. Hän valmistui sähkötekniikan ja tietojenkäsittelytieteen maisteriksi Stanfordin yliopistosta, minkä lisäksi hänellä on kiitettävin arvosanoin suoritettu konetekniikan kandidaatin tutkinto Massachusetts Institute of Technologysta vuodelta 1978.