Maksuton toimitus, kun tilaat tänään.
 

UNELMIA TOTEUTTAMASSA

BOSEN ENSIMMÄISET 50 VUOTTA

IDEA, JOSTA TULI INTOHIMO. INTOHIMO, JOKA KASVOI YHTIÖKSI.

Bosen historia

Bose tunnetaan ennen kaikkea äänentoistotuotteistaan. Todellinen intohimomme on kuitenkin kehittää entistä parempia ja ennennäkemättömiä ratkaisuja asiakkaillemme. Unelmoimme aina asioiden parantamisesta ja pohdimme tapoja toteuttaa unelmamme. Nyt kutsumme sinut tutustumaan Bosen innovaatioihin 50 vuoden ajalta – aina ensimmäisistä kuluttajille suunnatuista taustaääniä poistavista kuulokkeista kuorma-autojen vallankumoukselliseen istuinjousitusteknologiaan.

Katso Unelmia toteuttamassa -video, jonka on ohjannut Oscar-palkittu Morgan Neville (vuoden 2014 paras dokumentti: 20 Feet from Stardom).
 

ALKU

Bosen tarina alkaa pojasta, joka oli hyvin kiinnostunut elektroniikasta. Hän huvitteli purkamalla sähkölaitteita ja selvittämällä, miten ne toimivat. Hän myös toivoi voivansa jonain päivänä kehittää itse omia laitteitaan.

Radiokorjaamo

Teini-ikäisenä Amar Bose pyöritti menestynyttä radiokorjaamoa kotoaan käsin. ”Veimme mainoskylttejä rautakauppoihin, joissa myytiin isäni maahantuomia tuotteita”, tohtori Bose kertoi myöhemmin eräässä haastattelussa. ”Kylteissä luki: Korjaamme radioita. Asiakkaat jättivät radionsa kauppaan, josta minä vein ne kotiin korjattavaksi. Kauppa sai palkkioksi 10 prosenttia ansioistani. Sovin isän kanssa, että jos arvosanani pysyvät hyvinä, saan kerran viikossa olla päivän pois koulusta. Isä kirjoitti minulle aina lupalapun päänsäryn tai jonkin muun tekosyyn varjolla. Opettajat tiesivät kyllä, mitä puuhasin, kun olin aina perjantaisin poissa. Maanantaina he kysyivät minulta, kuinka monta radiota olin korjannut.”

 

”Olin hyvin kiinnostunut kaikista elektronisista laitteista. Meillä ei ollut varaa ostaa uusia pienoisjunia, joten hankin halvalla rikkinäisiä junia ja korjasin ne. Siitä sain kipinän korjata asioita.”TOHTORI AMAR G. BOSE

YRITYS

MIT-yliopistossa ollessaan tohtori Bose patentoi useita keksintöjä. Hän ei lisensoinut niitä millekään olemassa olevalle yhtiölle vaan päätti perustaa oman yhtiön.

”Eräänä päivänä tohtori Bose kysyi, tulisinko töihin hänen yritykseensä. Kysyin, mistä ihmeestä hän oikein puhui. Hän vastasi, että hänellä ei vielä ollut yritystä, mutta hän aikoi perustaa sellaisen.”

SHERWIN GREENBLATT
BOSEN ENSIMMÄINEN TYÖNTEKIJÄ
BOSEN PÄÄJOHTAJA, 1985–2001

Alkuvuodet

Yrityksen alkuaikoina sen tulevasta nimestä keskusteltiin paljon. Lopulta yksi Bosen MIT-mentoreista totesi käytännölliseen tapaansa: ”Mietitään, mitä ulottuvuuksia nimessä pitäisi olla. Emme halua sitoa yritystä tiettyyn teknologiaan tai toimialaan, sillä emme tiedä varmasti, mitä se tekee tulevaisuudessa. Nimen pitäisi olla lausuttavissa eri kielillä ja helppo rekisteröidä tavaramerkiksi. Sen olisi myös hyvä olla yksitavuinen.” Kaikki puhkesivat nauramaan, sillä oli selvää mihin nimeen hän vihjasi: Boseen.

Bosen ensimmäinen työntekijä oli yksi tohtori Bosen oppilaista, Sherwin Greenblatt. Hän toimi myöhemmin yhtiön pääjohtajana vuosina 1985–2001. ”Alkuvuosina tohtori Bose opetti päivisin MIT:ssä ja me työskentelimme hallituksen toimeksiantojen parissa. Illalla aloitimme ”toisen työvuoron”, kuten me sitä kutsuimme, ja jatkoimme äänentoistoon liittyviä tutkimuksiamme”, Greenblatt kertoi.

Psykoakustiikka

Psykoakustiikka on tieteenala, joka tutkii äänen havaitsemista. Se on Bosen kehitystyön perusta ja ollut mukana siitä asti, kun yrityksen idea ensi kerran syntyi tohtori Bosen mielessä. Hän huomasi, että kaiuttimien tuotetiedoissa keskityttiin vain mittaustietoihin niiden tuottamasta äänestä, mutta ei kerrottu mitään siitä, miltä musiikki kuulosti kuulijan korvassa.

Eräällä luennollaan MIT:ssä tohtori Bose havainnollisti psykoakustiikkaa seuraavalla esimerkillä: ”Ajatellaan, että annamme joukolle insinöörejä tehtäväksi pienentää äänen säröä ja he työskentelevät tehtävän parissa tyytyväisenä vuosien ajan. Vaikuttaako heidän työnsä kuitenkaan mitenkään siihen, miltä ääni kuulostaa? Vaikka äänen särö näkyisi selkeästi mittalaitteissa, voiko sen kuulla ihmiskorvalla? Jos ei, onko insinöörien työllä mitään todellista merkitystä teknisen saavutuksen lisäksi?”
 

2201-kaiutin oli Bosen ensimmäinen Direct/Reflecting-kaiutin, joka tasoitti tietä legendaariselle 901-kaiutinjärjestelmälle.

Tutustu valikoimamme kuulokkeisiin ja kaiuttimiin niin huomaat, miksi Bose on ollut alan innovatiivisin toimija jo yli 50 vuotta

KUULOKKEET

> LISÄTIETOJA

  KAIUTTIMET

> LISÄTIETOJA