UUUSIA TUOTTEITA SAAPUNUT! TUTUSTU.
Bose-soundbar ja televisio

Viesti toimitusjohtajaltamme ja operatiiviselta johtajaltamme

Jim Scammon, toimitusjohtaja ja operatiivinen johtaja

Me Bosella olemme sitoutuneet saamaan aikaan positiivisia ympäristöllisiä, sosiaalisia ja hallinnollisia vaikutuksia sekä kehittämään jatkuvasti itseämme tällä saralla. Kulunut vuosi on sisältänyt huomattavia haasteita ympäri maailmaa; olemme kamppailleet pandemian parissa, painineet muuttuvassa työympäristössä sekä kohdanneet uutta geopoliittista epävarmuutta ja toimitusketjujen jatkuvia häiriöitä. Kaiken tämän keskellä työntekijämme ovat työskennelleet väsymättömästi, jotta voimme tuoda markkinoille uusia tuotteita, luoda lisäarvoa luovilla tavoilla ja vaikuttaa yhteisöjemme elämään vapaaehtoistyöllä ja lahjoituksilla.

Ymmärrämme, että saadaksemme aikaan todellista muutosta, meidän täytyy kantaa vastuumme sosiaalisista ja ympäristöllisistä asioista myös päivittäisten toimintojemme ulkopuolella. Planeteers Employee Resource Group -tutkimusryhmämme puhuu ympäristönsuojelun puolesta, auttaa lisäämään tietoisuutta siitä sekä rahoittaa hankkeita, joilla on positiivisia vaikutuksia niin Bosen yhteisössä kuin sen ulkopuolella. Sitoumuksemme mukana tulee myös vastuu varmistaa, että toimittajamme noudattavat samoja ympäristöllisiä, sosiaalisia ja hallinnollisia kriteereitä sekä vastuullisia materiaalihankinnan käytäntöjä. 

Pohtimalla yhteiskunnallista painopistettä monimuotoisuuden, yhdenvertaisuuden ja inkluusion näkökulmasta olemme huomanneet, että työntekijämme kaikkialla ovat osoittaneet huomattavaa kiinnostusta tähän asiaan. Jotta voimme hyödyntää tätä kiinnostusta merkityksellisen kehityksen edistämiseen, perustimme tänä vuonna uuden monimuotoisuuden neuvoston, jonka jäsenistö koostuu Bosen henkilöstöstä ympäri maailmaa. Neuvostossa kaikkien äänet pääsevät kuuluviin, ja sen tavoitteena on auttaa paikallisia johtajia edistämään turvallista ja luottamuksellista ympäristöä, jossa kaikilla on hyvä olla. 

Kun tohtori Amar Bose perusti yhtiön vuonna 1964, hän ei keskittynyt pelkästään uusien keksintöjen ja innovatiivisten tuotteiden viemiseen markkinoille, vaan hän pyrki myös mullistamaan musiikin kuuntelun kokemuksena. Hän oli opettajana ja tutkijana sitoutunut pysymään tiedonhaluisena, toimimaan luovasti ja ratkaisemaan ongelmia kollektiivisesti. Nämä ominaisuudet ovat yhä nykypäivänäkin liiketoimintamme ydin ja keskiössä ympäristöllisten, sosiaalisten ja hallinnollisten haasteiden ratkaisemisessa niin alallamme, yhteisöissämme kuin maailmanlaajuisesti.

Tässä raportissa on selostettu tähänastiset saavutuksemme ja hankkeemme, mutta aika ja innovointi jatkavat kulkuaan. Kun vuosi lähenee loppuaan, Bose jatkaa kehitystään ja kehittämistään. Kiidämme kohti uusia tuotteita, yhä ihmeellisimpiä käyttäjäkokemuksia ja vaikuttavampia kestävyysstrategioita.

Ystävällisin terveisin
Jim Scammon
Toimitusjohtaja ja operatiivinen johtaja